Tapauksessa: Meriluontokeskukseen tulevan yliopistollisen toiminnan suunnittelu-hankke, yliopistollinen toiminta tarkoitti eri yliopistojen, korkeakoulujen ja tieteenalojen yhteistyössä aikaansaatuja toimia ja sopimuksia, koskien Meriluontokeskukseen ja sen alueelle sijoittuvaa toimintaa. Hanke- sekä toimintasuunnitelman mukaan, hankekauden 2007 ensisijaisena tehtävänä oli luoda uusi toimintakonsepti eli kartoittaa relevantit sekä realistiset yhteistyömuodot Meriluontokeskukseen yliopistollisten toimijoiden ja Kalajoen kaupungin sekä alueellisten toimijoiden välille. Hankkeen tavoitteisiin kuului se, että yhteistyömuotojen aikaansaamaa toimintaa olisi jo kesällä 2008 olemassa.
Hankkeen tehtäviin kuului lopullisen toimintakonseptin mukaisien toimintojen suunnittelu, yliopistollisen yhteistyön ja yhteistyömuotojen siivittäminen sekä toimiminen linkkinä alueellisten toimijoiden sekä yliopistollisten toimijoiden välillä. Keskeistä oli positiivisen jatkokehityksen ja hankkeen tulosten kannalta se, että yliopistollisen yhteistyön myötä syntyneiden toimintojen ja hankkeiden käynnistämiseen kannustettiin ja ohjattiin niin, että hankkeen alueelliset toimijat ovat yliopistollisen yhteistyön aktiivisia subjekteja, edustamansa ja valitsemansa teeman suhteen. Tässä kirjoituksessa ”Meriluontokeskuksella” tarkoitetaan hankkeen tavoitteena olevaa yliopistollista konseptia, jonka tehtävänä on luoda hankesuunnitelman mukainen yhteinen, lähinnä pedagoginen toimintaympäristö jonka toiminnan sisällöt oli hankesuunnitelmassa esitetyn mukaisesti ajateltu tiivistyvän neljään osa-alueeseen: luonto-tiede-teknologia-taide/kulttuuri.
Yleisesti yliopistojen pääasiallisena tehtävänä ovat tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus (laki 30.7.2004/715). Näiden tehtävien lisäksi on yliopistojen tehtäväksi lakiin 30.7.2004/715 kirjattu yliopistojen perustoimintaa täydentävänä tehtävänä, vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Uuden, valmisteilla olevan Yliopistolain myötä nämä yliopiston perustehtävät eivät tule muuttumaan.
Meriluontokeskuksen tulevan yliopistollisen toiminnan suunnittelu -hankkeessa on kyse yliopistollista perustoimintaa täydentäviin tehtäviin liittyvästä osa-alueesta, yhteistyöprojektista (vrt. Kontkainen, 2006, s. 6) ei erillisestä sivutoimipisteestä. Tällaisella yhteistyöprojektilla on tapana etsiä uusia, kenties poikkeaviakin toimintatapoja ja osaamisen yhdistelmiä. Lajusen (2008) mukaan yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset tulevat tiivistämään yhteistyötään yhteisillä tutkimusohjelmilla, kampuksilla ja muilla toimintarakenteilla. Meriluontokeskuksen tulevan yliopistollisen toiminnan suunnittelu -hankkeessa oli kyse Lajusen esittämän mukaisista toimintarakenteista, joissa toimintakonsepti tarkoittaa lähinnä verkostojen ja vuorovaikutuksen kautta ylläpidettäviä kumppanuussuhteita ja näiden pohjalta syntyneitä toimia, projekteja sekä laajempia hankkeita.
Meriluontokeskukseen tulevan yliopistollisen toiminnan suunnittelu-hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena oli osaltaan tukea, uudelle ohjelmakaudelle 2007–2013 laadittua Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmaa, Oulun Eteläisen aluekeskusohjelmaa ja Ylivieskan seudun elinkeino- ja innovaatiostrategiaa 2007 – 2013, joiden keskeisinä kehittämislinjauksina ovat eri toimialoja ja niiden keskinäistä vuorovaikutusta kehittävät innovaatioympäristöt. Tällaisen innovaatioympäristöjen funktio voivat toteutua vasta, kun lisäarvoa tuottavaa yhteistyötä lisätään sekä seudullisella, kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Vasta näytöt toimivasta yhteistyöstä ratkaisevat sen, mitkä ympäristöistä ovat todella innovatiivisia. Seudullinen yhteistyö on edellytys sille, että Pohjois-Pohjanmaan alueelta, Oulun Eteläisen seutukunnasta, nousee merkittäviä toimijoita. Toisaalta kyse on siitä, miten kiinnostavana kumppanina Oulun Eteläisen seutukunta tai sen yksittäinen alue nähdään. Tämä koskee myös pedagogisia tai kasvatuksellisia hankkeita, jotka toisaalta itsessään tuottavat alueelle innovatiivista osaamista ja vetovoimaa, ollessa osaamisen peruskäsitteitä, ns. osaamisen ”alkupääomaa”.
Yksittäisen tai tiedonalaltaan suppean yliopiston, oppilaitoksen, osaston, hankkeen, tutkimusryhmän, yrityksen, kaupungin tai kaupungin sivistystoimen kyky hallita kaikkia menestykseensä tarvittavia osa-alueita on rajallinen. Esimerkkinä voisi mainita Helsingin seudun innovaatiostrategian (2005), jossa tuodaan esille Suomen innovaatiojärjestelmän vahvuudet: yksityisen ja julkisen sektorin (kuten yliopiston ja paikallisten toimijoiden) välinen yhteistyö. Meriluontokeskukseen tulevan yliopistollisen toiminnan suunnittelu – hankkeen tehtävänä on ollut selvittää se, ketkä ovat osapuolina edellä kuvatun kaltaisessa yhteisyössä. Toimijoiden lisäksi on, toimintakonseptin suunnittelussa valittava ne sisältöalueet ja toimintamallit jotka takaavat sen, että hankkeen päättyessä toiminta jatkuu. Meriluontokeskuksessa on em. hankkeen kuluessa kehitetty uusia pedagogisia sisältöjä paikallisten toimijoiden ja yliopistojen välisessä yhteistyössä. Hankkeen tuloksena on syntynyt toimintapinta joka aihepiireineen ja toimijoineen antaa mahdollisuuden toteuttaa, uudesta ja pelkistetystä näkökulmasta, yliopistollista toimintaa Meriluontokeskuksessa ja sen alueella.
Toimintakonsepti käsitteen määrittelyä:
Professori Markku Virkkusen (2006) mukaan toimintakonsepti on käytännössä sama asia, kuin liiketoimintamalli tai toimintastrategia. ”Strategia puolestaan tarkoittaa pitkäjänteistä kehittämistyötä, joka kohdistuu siihen toimintaan, josta strategian laatija on vastuussa”. (Karlöf, 2002, s. 9) Uudenlaisen toimintakonseptin yhteinen kehittäminen voi olla sitä, että yhteistyötahojen ja yhteistyöhön sitoutuneiden keskinäisiä yhteistyön periaatteita muutetaan ja samalla muuttuvat kunkin verkostoon kuuluvan organisaation tai tiimin omat toimintatavat. Tällaisessa mallissa uusi toimintakonsepti toimii toisistaan riippuvaisten eri yhteistyötahojen yhteistoiminnan jäsentäjänä. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että uutta toimintakonseptia käytetään esimerkiksi jonkin teema-, tehtävä-, tai yritysverkoston rakentamisen välineenä. (vrt. Virkkunen, 2006, s.4). Kummassakin tapauksessa toimintakonseptimalli on erikoistuneiden organisaatioiden yhteistoiminnan jäsentämisen apuneuvo, jossa toimijat ovat vastuussa uuden konseptin mukaisesta toiminnasta omissa organisaatioissaan.
Toimintakonseptin käsite toimii sekä analyysin että suunnittelun välineenä. Käsitteellä toimintakonsepti, kuvataan yhtä hyvin sekä organisaatioiden välistä yhteistyötä että yhden organisaation toimintaa tai jonkin organisaation yhtä toimintoa. Virkkusen (2006) mielestä tuntuu kummalliselta, jos perusyksiköksi ja lähtökohdaksi, toimintakonseptista ja sen kehittämisestä puhuttaessa, otetaan organisaatio tai muutoin jokin suhteellisen itsenäinen hallinnollinen kokonaisuus. Hän ehdottaakin, että kun tarkastellaan toimintakonseptia, käsitteellisesti, niin tarkastelun lähtökohdaksi otetaan toiminnan kohde ja sisältö. (Virkkunen 2006, s. 4) Toiminnat, prosessit ja muut työskentelyareenat voi yhdistää toimintastrategia käsitteen alla, mikä tarkoittaa tapaa tehdä yksittäisiä päätöksiä ja toimia nykyhetkessä, tulevaisuudessa toimimista varten – kokonaisuudelle määriteltyjen suuntaviivojen rajoissa. (Karlöf, 2002, s. 13)
Arvontuotantoverkkoja koskeva teorian mukaan jokainen organisaation tai konseptin toiminta, tuote tai palvelu edellyttää tiettyjä sen toiminalle tai tuotteelle arvoa luovia toimintoja (voisimme yhtä hyvin puhua teoista). Näitä tekoja toteuttaa tietty toimijoiden joukko. Yhdessä nämä toimijat ja heidän toteuttamansa teot muodostavat arvoa luovan kokonaisuuden. Lopputuloksen kannalta ei ole olennaista se, kuuluvatko henkilöt samaan hallinnolliseen kokonaisuuteen vai eivät. Tärkeää on, että heidän tekonsa ovat lopputuloksen, palvelun tai konseptin tulevaisuuden kannalta riittävästi yhteen sovitettuja. Toimintakonseptin käsitteellä voidaan yksinkertaisimmillaan kuvata eri tekojen muodostaman kokonaisuuden logiikkaa, eli sitä mitä asioita teoilla saadaan aikaan, missä järjestyksessä ja miten yhteen sovitettuna erilaiset teot on järkevä toteuttaa ja miten tekojen toteuttaminen jaetaan toimijoiden kesken sekä millaisia sääntöjä yhteensovittamisessa sovelletaan. (Virkkunen 2006, s.4) Tärkeitä kysymyksiä toimintakonseptia luodessa ovat seuraavat: miksi tai miten eri organisaatioille muodostuu samanlaisia toimintakonsepteja (toimintoja) ja miten on mahdollista, että rinnakkaiset organisaatiot kehittävät samanaikaisesti yhdessä uutta toimintakonseptia (kokonaisuutta)? Usein toimintakonsepti käsitetään yleisen tason malliksi siitä periaatteesta, jolla konseptin yksittäinen organisaatio tuottaa asiakkailleen hyötyä ja itselleen voimavaroja eli resursseja. Toimintakonseptin suunnittelussa ja muotoutumisessa ei tule etsiä vastausta pelkästään ”resursseista”, vaan myös niistä erityisistä teorioista, käsitteistä, menetelmistä eli välineistä, joita käytetään toiminnan ja arvon tuottamisen välittäjinä. (vrt. Virkkunen, 2006, s.4-5)
Arvo (oikeiden asioiden tekemistä) voidaan saada aikaan vain työstämällä jotain selkeää kohdetta joillain välineillä. Toisin sanoen toimintakonseptin ydin on toiminnan kohteen ja toiminnan arvon hahmotuksessa, siinä millaisia kokonaisuuksia käsitellään, millaisia hyötyjä asiakkaille tuotetaan. Lisäksi tähän liittyy se mihin toiminnan kannattavuus perustuu. Tuottavuutta on asioiden oikein tekeminen suhteessa, oikein tekemiseen, arvotettuun hyötyyn tai määriteltyyn ja sovittuun laatuun. Tehokuutta on se, että tuotetaan konseptin mielestä oikeita asioita relevanteilla resursseilla. Tehottomuus voi olla sitä, että tehdään asioita tai palveluita tuottavasti (vähin resurssein tai ilmantuotekehitystä tai markkinointia), mutta asiakkaita tuotteelle tai palvelulle ei ole. Eri yhteistyöorganisaatioiden toimijoiden yhteisessä konseptissa, toimintakonseptin ydin on toiminnan kohteen, yhteisessä hahmotuksessa ja määrittelyssä. Näin koska toimintakonseptin muodostamisen ja kehittämisen välineet – samoin kuin kohteetkin sekä niiden arvottaminen – kehittyvät yleisen kulttuurisen kehityksen tuloksena. Ulkopuolisen konseptin kehittäjän tai kehityksen koordinaattorin tarve syntyy siitä, että monessa paikallisessa toiminnassa, laajemman konseptin yksittäisissä osastoissa tai organisaatioissa, sovelletaan aina uudestaan omia vain vähän muuttuvia teorioita, käsitteitä ja välineitä uuden konseptin luomiseksi. (kts. Karlöf, 2002, s. 15; Virkkunen, 2006, s. 5)
Todelliseen muutokseen päästään vain jos suostutaan tai joudutaan etsimään uusia, uudenlaisiin teorioihin ja välineisiin perustuvia toimintatapoja. Siksi myös yhteistoiminta uusien toimintakonseptien kehittämisessä on mahdollista ja siinä on samalla mahdollisuus kulttuurin sisäiseen, jatkuvaan uudistumiseen ja muutosvoimaan. (kts. Karlöf, 2002, s. 15; Virkkunen, 2006, s. 5) Virkkunen (2006) tuo esille näkemyksen, jonka mukaan uuden toimintakonseptin kehittäminen voi ehkä tapahtua toimialan tasoisena oppimisena, jossa samalta teoreettiselta pohjalta uusia työmuotoja kehittävät yksiköt vaihtavat kokemuksiaan sekä kehittämiään uuden konseptin osaratkaisuja. ( Virkkunen, 2006, s. 1-3 ). Grönroos (2003) mukaan innovaatioita, ei voi syntyä suljetuissa ja jäykissä rakenteissa vaan niitä edeltää aina uuden informaation ja uusien ideoiden virtaus. Uusi toimintakonsepti ei voi syntyä, ilman aktiivisten ihmisten ja erilaisten organisaatioiden välistä kanssakäymistä. (Grönroos, 2003, s. 3-4 ). Jos kaksi tai useampi organisaatio liitetään tavalla tai toisella yhteen, uusi yhteisö saa aikaan hetkellisen informaation ja uusien ajatusten tulvan.
Nykyinen malli organisaatioiden yhteistyöhön ja kumppanuuteen perustuu vapaaehtoiseen yhteistyöhön. Tämä tarkoittaa sitä, että organisaatioiden ei tarvitse yhdistää hallintoa tai tehdä kirjallisia sopimuksia. Yhteistyökumppaneilla on yhteinen tavoite ja siitä johdetut yhteiset arvot. Tällä tavoin on mahdollista koota hyvin laajojakin yhteistyöverkostoja aivan lyhyessä ajassa. Tämän vuoksi esimerkiksi yritysmaailmassa innovatiivisimmat yritykset eivät enää hanki tytäryhtiöitä vaan rakentavat verkostoja. Organisaatiot tarvitsevat verkostoja saadakseen nopeasti ja helposti uutta informaatiota (Grönroos, 2003, s. 141 ).
Eräs uusimmista toimintakonseptien kehittämisen malleista on malli, joka perustuu eri toimijoiden ja organisaatioiden väliseen pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja jossa nämä muovaavat sekä kehittävät yhdessä yhteistyön perustana olevaa tuote- ja palvelukokonaisuutta, käytöstä saadun tiedon ja kehitystyön tulosten perusteella. Tällaisessa mallissa toimintakonseptin uudistamisen edellyttämä kehittämistyö, uuden toimintakonseptin luominen ja täytäntöönpano poikkeavat perinteisestä kehittämistyöstä. Ne poikkeavat siitä siinä, että ne koskevat toiminnan kaikkia osa-alueita ja edellyttävät eri hierarkiatasojen ja toimintojen edustajien välistä yhteistyötä sekä vuoropuhelua suunnittelijoiden ja toteuttajien kesken. Toimintaa on tarkasteltava laajemmin aikaperspektiivissä kuin yksittäisten uudistusten toteuttamisessa, joissa riittää lähtötilanteen ja tavoitetilan vertailu. (Virkkunen, 2006, s.5) Uuden konseptin kehittämisessä ei myöskään voida tukeutua valmiiksi testattuihin ratkaisuihin, vaan siinä joudutaan tuottamaan luovasti uusia käsitteitä, malleja ja käytäntöjä. Uuden toimintakonseptin kehittäminen voi tapahtua toimialan tasoisena oppimisena, jossa samalta teoreettiselta pohjalta, uusia työmuotoja kehittävät yksiköt, vaihtavat kokemuksiaan sekä kehittämiään uuden konseptin osaratkaisuja. ( Virkkunen, 2006, s. 1-6 )
Meriluontokeskukseen tulevan yliopistollisen toimintakonseptin suunnittelu 2008:
Tässä kirjoituksessa käsiteltävä kehittämishanke on uuden toimintakonseptin suunnittelua jonka toteutuminen perustuu suunnittelutyön ja toiminnan vuorotteluun. Eri toiminnot toteutuivat ensinnäkin yhteistyöorganisaatioiden edustajien ja heidän ”koti-organisaatioidensa” välisenä yhteistyönä että paikallisten yhteistyöorganisaatioiden ja yliopistollisten yhteistyöorganisaatioiden asiantuntijoiden välisenä yhteistyönä. Kustakin sekä paikallisesta että yliopisto-yhteistyöorganisaatiosta oli valittu, jo hankkeen käynnistämisvaiheessa, edustaja hankkeen ohjausryhmään. Ohjausryhmän tehtävänä oli ohjata yliopistollisen konseptin suunnittelua sekä tuottaa konseptiin ydinosaamisensa mukaisia ydinprosesseja (kuva.1.).
KUVA 1.: Meriluontokeskuksen toimintakonseptin mahdolliset ydinprosessit.
Kuvassa 1. on kuvattu mallia Meriluontokeskuksen pedagogisten palveluiden ydinprosesseista eli tuotteistetuista pedagogisista teoista. Kuva kuvaa osaltaan kesällä 2008 toteutuneita teemoja, joista voidaan hienona esimerkkinä mainita Metsähallituksen ja Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen osaston yhteistyö, jossa yhteisöprojektiopiskelijoiden kanssa läpiviedyssä satupolku-projektissa ovat ydinprosessit selkeästi toteutuneet. Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen osaston yhteisöprojektiopiskelijat ovat opintojensa osana, oppiakseen tehneet, Meriluontokeskuksessa ja sen lähialueella, paikan kartoitustyötä jo syksystä 2007. Satupolkua on edeltänyt paikallisten toimijoiden opettaminen ja ohjaus. Asiakkaina ovat olleet niin oppilaat, oppilaitokset kuin esim. koulutusorganisaatio ja vapaa sivistystyö. Satupolku otettiin käyttöön kesäkuussa 2008. Satupajan avulla toteutetaan yleisökasvatusta, kohderyhmän ollessa mm. päiväkodit, koulut ja vierailijat. Kyseinen tuote luo lapsilähtöistä imagoa luontonäyttelyyn ja koko Meriluontokeskuksen alueelle. Lapsilähtöisyyden lisääminen oli kesän 2007 selvityksissä, eräs eniten ”ääniä” saanut tavoite, kun mietittiin Meriluontokeskuksen sisältöjen tuottamista. Jatkossakin Meriluontokeskuksen konsepti voi rakentua nyt luoduille yhteistyö prosesseille niin, että se muodostuu ja toimii yksittäisten ”prosessi-täytäntöönpanojen” varassa. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistollisen toimintakonseptin toimijoina ovat tiettyjen yhteistyöorganisaatioiden jäsenet sekä tietyt yliopistolliset yhteistyötahot. Yliopistollisen tahon tehtävä on auttaa alueellisia yhteistyötahoja suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään jo olemassa olevaa tai täysin uutta toimintaa, sekä uusia käytännön ratkaisuja ja toimintoja, esimerkiksi Meriluontokeskuksen pedagogisia toimintoja.
Kuten edeltä käy ilmi, Yliopistollinen toiminta tai yliopistollisen konseptin suunnittelu sekä tuotteistaminen ei ole strategista johtamista tai välittömien käytännön ratkaisujen tekemistä. Tämän kaltainen suunnittelu on lähinnä koordinointia, innostamista, siivittämistä sekä pedagogista ja kulttuurista asiantuntemusta joka tuottaa yhteistyöorganisaatioissa oppimista. Uudessa toimintakonseptissa siihen kuuluvien organisaatioiden jäsenet tekevät, aluksi ulkopuolisen suunnittelijan tai koordinaattorin mahdollistamana, uusia ns. oppimistekoja. Tällaisen prosessin kuluessa he voivat, kehittää tätä uudenlaista toimintaa ja uutta mallia toimia. Pilottitoiminnan kuluessa jäsenet arvioivat toimintojaan, uutta toimintaa ja konseptia kokonaisuudessaan ja samalla sekä omia että konseptin toimintakäytäntöä näiden kokeilujen kautta.
Esimerkki: Ympäristö- ja yhteisötaiteen polun pilottiteos on eräänlainen oppimisteko. Ensimmäisen pilottiteoksen suunnittelu ja toteuttamisvaiheessa hankitaan toimintakäytännön laajentamisen tai uudistamisen tueksi kokemusta ja tietoa, jonka avulla tätä uutta mallia kehitetään, tässä tapauksessa yhteisö- ja ympäristötaiteen teorioista käsin.
Yliopistollisen konseptin suunnittelussa ei ole tarjottu ennalta määrättyjä ratkaisuja, vaan koordinoitu osallistujien omista tarpeista lähteneitä, yhteistä kohdetta kehittäviä toimintoja. Koordinointi koostuu tätä toimintaa ja yhteistä, kehittämisen kohteena olevan ympäristöä koskevan tiedon ja osaamiseen hankintaan, sen koordinointiin, oppimistekojen suunnitteluun ja toteuttamiseen ja tarpeen vaatiessa tutkimukseen ja täydennyskoulutukseen. Uuden toimintakonseptin kehittäminen, kuten ympäristö- ja yhteisötaidepolun kehittäminen toimintamalliksi oppimisteon kautta, edellyttää yleensä vähintään yhden perusteellisen pilottilaboratorion, työpajan tai vastaavan prosessin toteuttamista. Tällaisen prosessin tulosten perusteella voidaan kehittää yliopistollisen toimintakonseptin erityisiä vaatimuksia vastaavia toimintoja, kehittämistyön välineitä sekä tilanteeseen mukautettu tiiviimpi suunnitelma.
Lähteet:
Cantell, Timo (1998). Festivaalien yleisöt. Helsingin juhlaviikot, Joensuun Laulujuhlat. Helsinki: Taiteen keskustoimikunta, tilastotietoa taiteesta nro 19.
Florida, Richard (2002), The rise of the creative class. And how it’s transforming work, leisure, community and everyday life. New York, Basic Books.
Forsblom Samu,( 2008), Strateginen johtaminen kulttuuriorganisaatiossa, Sibeluisakatemian kultturin ja taiteen johtamisen, opintokokonaisuuden oppimateriaali (13.3.2008)
Grönroos, M., (2003), Mahdollisuuksien aika – kohti virtuaalista organisaatiota, Toinen panos 2003, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2003
Karlöf Beng, (2003), Strategian rakentaminen - sisältö ja välineet, Edita Publishing Oy, Juva 2003.
Koskela Lasse, Koskinen Jari, Lankinen Pasi (2007), Viestintä verkostossa ja innovaatiossa, WS Bookwell Oy, Juva 2007
Kolb, Bonita M. (2001) The effects of generational change on classical music concert attendance and orchestra’s responses in the UK and US. Cultural Trends 11(41), 1–35.
Kontkanen, Pirjo Kristiina, 2006, Tekijänoikeudet yliopistotutkimuksessa ja – opetuksessa, Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, yksityisoikeuden laitos, väitöskirja, Saatavina WWW-muodossa osoitteesta: https://oa.doria.fi/handle/10024/3003 (Tarkistettu 11.7.2008)
Kotimaiset säädökset: Laki korkeakoululaitoksen kehittämisestä (31.12.1986/1052) FINLEX – valtion säädöstietopankki. Saatavina WWW-muodossa osoitteesta:, http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19861052,(Tarkistettu 11.7.2008)
Yliopistolaki (27.6.1997/645), FINLEX – valtion säädöstietopankki. Saatavina WWW-muodossa osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970645 ,(Tarkistettu 11.7.2008)
Virkkunen Jarkko, 2006, Minkä tason ilmiö toimintakonsepti on? KONSEPTI – toimintakonseptin uudistajien verkkolehti, 3 (1) www.muutoslaboratorio.fi/konsepti Copyright © 2006, Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopisto. (22.1.2008) http://www.muu/
toslaboratorio.fi/files/Minka_tason_ilmio_toimintakonsepti_on.pdf
Yliopistolaki (27.6.1997/645), FINLEX – valtion säädöstietopankki. Saatavina WWW-muodossa osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970645 ,(Tarkistettu 11.7.2008)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti